Monday, February 9, 2015

Elämämme pelit – näkyykö ”pelillistäminen” arjessasi?

Clash of Clans, Candy Crush, Angry Birds – ainoat pelit mitkä minulle tulee mieleen viidessä sekunnissa. Yllättävän huonosti! Luulisi että osaisin listata viidestä kymmeneen, sillä ovathan pelit yksi mobiiliaikakauden johtotähdistä, jatkuvasti mediassa esillä. Lapsuudessa itselle oli läheisenä Legot ja lautapelit, nykyään olen auttamatta jäljessä ja ala-asteikäiset sukulaisenikin varmasti tietävät, ja osaavat pelata useampia pelejä kuin minä. Mutta vaikken sitä itse ehkä ole ajatellutkaan aiemmin, niin pelit ovat salakavalasti soluttautuneet osaksi jokapäiväistä elämäämme.
Nyt en puhu siitä perinteisestä ”videopelit pilaavat lasten oppimisen, ne addiktoivat ja johtavat huonoille poluille” -tyylisestä jaarittelusta, en ole samaa mieltä enkä välttämättä halua kyseiseen aiheeseen erityisesti puuttua. Mutta haluaisin lähestyä pelien aihepiiriä korkeakouluopiskelijan näkökulmasta – kuinka arkeni ja käyttämäni sovellukset muuttuvat yhä pelimäisemmiksi ja sen myötä viihdyttävämmiksi.
Ihmisten keskittymiskyky on huonontunut ja nykyään suosituimpia ovat juuri ne helppokäyttöisimmät, viihdyttävimmät, pelimäisimmät sovellukset aiheesta riippumatta. Kehtaako tätä edes myöntää, mutta esimerkiksi Tinder on hyvä esimerkki helppoutensa takia koukuttavasta sovelluksesta – oikealle tai vasemmalle, tunti saattoi hurahtaa hetkessä. Match, No. No. Match, Match. Pitäisikö aloittaa keskustelu?
Peli-ideaa voi käytännössä soveltaa moniin eri tilanteisiin ja arjen askareisiin ja ”pelillistäminen” (kyllä, se on oikea sana) on hyvä tapa saada uusi sovellus sulavasti osaksi arkea. Visuaaliset ihmiset arvostaisivat esimerkiksi suuria kuvia ja näytön hipaisua vaikka vaateostoksia puhelimellaan tehdessä. Tehdään ostamisesta helppoa, pelimäistä, älypuhelimelle sopivaa. Minä olen sen verran laiska, että toki mieluummin tindermäisesti valitsisin vaatesuosikkini myöhempää tarkastelua varten, kuin poistuisin kuvasivulta lukemaan lisätietoja yksitellen, tai avaisin valtavasti uusia välilehtiä. Miksei myös ruokaostoksia voisi tehdä sillä tavalla, tämä tämä tuo, ei, joo, Luottokortin numero ja toimitusosoite. Valmis. Ehkä sitten joskus, hetken tahdon vielä nauttia heräteostoksista ja ruokakaupoissa haahuilusta. Tästä tuli mieleen, Slushissa oli kuulemma esitelty uusi mobiilisovellus, joka mahdollistaa tapaamiskutsujen lähettämisen ja niiden hyväksymisen vain näyttöä hipaisemalla – ja parasta on että ehdotukset käyvät jo valmiiksi kalenteriisi. Hieno idea täytyy myöntää. Pelinkaltaiset sovellukset levittyvät jo yritysmaailmaakin piristämään, niillähän on toki potentiaali mm. vauhdittaa innovaatioita ja kannustaa ihmisiä yhteistyöhön.
Lisäksi erinäiset verkkopalvelut ovat jo vuosia auttaneet ihmisiä saamaan haluamansa nopeammin, helpommin ja tehokkaammin. Ihmiset tekevät paljon ostoksia siten, että käyvät kivijalkakaupassa katsomassa tuotteen, ja tilaavat sen sitten (halvemmalla) verkosta. Esimerkiksi yksi suurimmista verkkokaupoista, Amazon.com, on yksi näistä. Toinen kenkien verkkokauppa joka sijaitsee Yhdysvalloissa, Zappos, on erittäin kuuluisa. Nämä molemmat mahdollistavat palveluiden käytön äärimmäisen helposti, eikä käyttäjälle välttämättä jää edes luottokorttitietojen syöttämisen monimutkaisuutta enää nykyisin (ks. Apple Pay:stä lisää tietoja, vaikkapa englanniksi täältä, tulossa suomeen myöhemmin).
Pelataan yhdessä, viihdytään yhdessä.
Internly:n tavoitteena on myös ”pelillistää” toimintaansa, tehdä työnhausta entistä nopeampaa. Hakemus on jo nyt todella helppo ja nopea täyttää – kaikki pystyvät siihen alle viidessä minuutissa kun LinkedIn-profiilista saa olennaiset tiedot tuotua napinpainalluksella. Seuraavana onkin vuorossa käyttäjäkokemuksen siirto uudelle tasolle, josta tulemme kertomaan piakkoin lisää.
Vielä näin lopuksi palataanpa itse peleihin, sillä niistä on toki erittäin paljon myös hyötyä. Opimme uusia kieliä, päätöstentekokyky nopeutuu. Viihdymme. Saamme pidettyä yhteyttä kavereihen, luotua uusia kontakteja, uppouduttua virtuaalitodellisuuteen kun arjen harmaus alkaa kyllästyttää. Ja jos pelimäinen mobiilisovellus tarkoittaa sitä että saan arjen pikkuaskareet ja vaikka laskut maksettua jouhevammin ja mukavammin niin sehän on vain plussaa. Aivoja raastavat, strategiaa ja päättelykykyä vaativat ”oikeat” pelit ovat erikseen, niille on oma kannattajakuntansa, mutta mielestäni on mielenkiintoista huomata kuinka ihan perus arkemme muuttuu yhtä etenevin määrin pelin kaltaiseksi – tarvitsemme jatkuvaa viihdykettä, nopeita juonenkäänteitä, kilpailua pysyäksemme kiinnostuneina. Väitän että nuorempana jaksoin keskittyä tunnin oppitunnilla – nyt alkaa tehdä mieli tarkistaa puhelin viimeistään kahdenkymmen minuutin sisällä, vaikka luento olisikin mielenkiintoinen. Kamalaa. Kovasti tahtoisin keskittyä, mutta en pysty, elämäni peli on myös Internetissä kesken – jos ei pikaviestejä niin ainakin uutisia ja sähköposteja tulee jatkuvalla syötteellä. Mitä jos jään jälkeen?
Informaation suuri määrä johtaa tulvaan, yritämme kovasti luovia väljemmille vesille, mutta junnaamme paikallamme multitasking-harhan lumoissa. Kilpailemme itsemme, ja ympäröivän maailman kanssa melkein huomaamattamme siitä kuka on eniten perillä asioista, kenellä on eniten Facebook ja LinkedIn-yhteyksiä, kenen kuvista tykätään Instagramissa. Pelaamme aikaa vastaan vertaillessamme kuka ehtii saavuttaa eniten elämässään, kuka ei nuku ja paahtaa töitä väsymättä. Kuka pystyy suunnistamaan sovellusten seassa ja saavuttamaan eniten, nopeiten, parhaiten. Ja sitten tuomitsemme ne, jotka tähän eivät pysty.
Onko elämän ihan pakko olla yhtä peliä?
Laura Hannula,


liiketalouden opiskelija ja harjoittelija www.intern.ly -rekrytointiyrityksessä ja Success Shopping Finland Oy:llä viennin parissa. ”Oikeiden” pelien kanssa olen ihan noviisi, mutta pelimäiset sovellukset ovat tulleet enemmän tai vähemmän tutuiksi varsinkin viimeisen vuoden aikana.

Thursday, February 5, 2015

Palavereiden tarpeellisuus

Miten toimitaan vuonna 2015
Aiemmin, kun vielä ihmisillä ei ollut älypuhelimia, ja tietoa piti saada perille asti, asioista sovittiin hyvissä ajoin etukäteen. Nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus on, että ilmoitetaan viimeisen 30 minuutin aikana, että tapaamista täytyy siirtää. Silti, suurin osa asioista, joita hoidetaan näissä tärkeissä tapaamisissa, voitaisiin hoitaa etänä. Oma yritys työskentelee tällä hetkellä hyvin monien eri kansalaisuuksien kanssa, jolloin on myös huomioitava aikaerot.
Otetaan esimerkki. Oma työpäiväni periaatteessa päättyy perjantaina joskus klo 17 aikoihin, jonka jälkeen en enää töihin koske. Joskus joustan tässä, jos on jotain joka täytyy hoitaa pois alta, eikä viikolla ole siihen mahdollisuutta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että maanantaista tähän perjantain varhaisiltaan asti, olen tavoitettavissa erinäisin viestintävälinein maksimissaan 30 minuutin viiveellä. Toki, yöaika, klo 21-07, puhelin on automaattisesti äänettömällä, joten en aina ole häirittävissä. Tämä luo tietynlaisen jatkuvan stressitilan. Vaihtoehtoja ei hyvin paljon ole, jos asioita haluaa viedä eteenpäin. Osa yhteistyökumppaneista on Australiassa, osa Uudessa-Seelannissa, joitain Intiassa, muutama hassu Suomessa, sekä teemme töitä myös USA:n ja Meksikon kanssa. Kun itselläni on aamupäivä, ääripäissä on edellinen ilta ja toisessa päässä taas myöhäinen saman päivän ilta. He ovat nukkumassa kun minulla on tehokkain työtahti.
Palveluiden hyödyntäminen
Järkevin tapa on, että käyttää internetin mahdollistamia palveluita. Tällaisiin palveluihin voidaan lukea esimerkiksi Trello, jossa käyttäjät voivat luoda erilaisia toteutuslistoja (ToDo), ja myös merkitä missä vaiheessa mikäkin projektin vaihe on menossa. Pikaviestimet ovat myös oiva apu tässä, ja niistäkin löytyy tätä nykyä jo hyvin salattuja yhteyksiä, jolloin hieman suurempia liikesalaisuuksia voi jo vaihtaa verkon välityksellä. Itse olen edelleen vanhan Neuvostoliittolaisen tavan kannalla, jossa suurimmat salaisuudet vaihdettiin ainoastaan saunassa. Tästä on myös mahdollisuus rentoutua samalla.
Paljon matkustaville oma neuvoni on ottaa kaikki siitä matkustamisesta irti. Huomasin edellisen yritykseni parissa, että mikäli en hyödynnä kaikkia mahdollisuuksia joita vaikkapa hotellit ja kylpylät tarjoavat, en nauti työnteosta. Silti, lopulta ajoin itseni burnouttiin, vaikka yritin tehdä ns. ”vapaa-ajasta” mahdollisimman rentoa. Työviikot olivat vaihdellen n. 60-80 tunnin mittaisia. Tästä seuraamuksena ajokilometrejä tuli reippaasti yli 1000, yhteensä 1,5 vuoden aikana n. 90 000km. Tämän myötä tiedän myös, että tiet ovat suomessa sopivan hyvässä kunnossa, mutta palvelut eivät aina vastaa odotuksia. Vuoden 2000 jälkeen huoltoasemat ovat vaihtuneet ABC-liikenneasemiksi, joissa se vakioruoka on yllättävän hirveää. Tosin, tästä on jo pari vuotta aikaa, joten toivon että ruokalistoihin on tehty parannuksia.
Samalla tavalla muistan opiskeluajoilta, kuinka pelkästään hyvin yksinkertainen asia, kuten pääkokin potkaiseminen pellolle vaikutti ruoan laatuun hyvin radikaalisti. Palataanpas takaisin alkuperäiseen aiheeseen..
On joskus olennaista nähdä fyysisesti ihmisiä ja vaihtaa työkuulumiset sekä vapaa-ajan kuulumiset. On taas hetkiä, jolloin jopa sähköposti voisi pelastaa tämän parin tunnin (joskus) tarpeettoman tapaamisen. On myös palveluita, joissa maksat henkilökohtaisesta avustajasta/assistentista tiettyä kiinteää korvausta, ja kun itse nukut, hän hoitaa kalenterisi järjestykseen, sopii tapaamiset, muokkaa sopimuspaperit siistimpään ulkoasuun jne. Ja mikä parasta, tämä palvelu maksaa usein hyvin paljon vähemmän, kuin omien hermojen menettäminen.
Usein näiden ihmisten opettamiseen voi mennä hetki, vaikka viikko, mutta sen jälkeen homma toimii kuin itsestään.
Koulu ja ”muu maailma”
Kun asioita katsoo vaikkapa opiskelijan silmin, niin huomaa, että erilaiset asiat ovat merkityksellisiä. Siellä opetetaan tietyn skoopin läpi katsominen, ja sen ulkopuolelle näkeminen aiheuttaa usein päänsärkyä. Näissä paikoissa, mainospuheista huolimatta, ei kovinkaan paljon ymmärretä oikeasti mitä yritysmaailmassa halutaan ja/tai käytetään tällä hetkellä. Useita vuosia on ollut vallalla niin kutsuttu Lean-metodi. Tämän ideologian taustalla on ajatus siitä, että kaiken voi tehdä ”paremmin, nopeammin, helpommin, ja ennen kaikkea käyttäjäystävällisemmin”. Viime vuosina perustetut yritykset, jos ovat asiaa yhtään tutkineet, perustetaan hyvin usein tämän metodin mukaisesti. Ensin tehdään, ja sitten vasta mietitään. Kuulostaako vastenmieliseltä? Hyvä, niin sen kuuluukin.
Mietitäänpä miksi. Normaalisti koulumaailmassa ja kaikkialla, missä ei olla täysin ”ajantasalla” uusimmista toimintatavoista, opetetaan että ensin tehdään huolellinen suunnitelma, sitten mietitään mistä saadaan rahoitus toiminnalle, sitten aletaan suunnitella markkinointibudjettia jne. Kuulostaa tutummalta ja turvallisemmalta? Huono! Ai miksi? No esimerkiksi siksi, että tällä toiminta tavalla et tiedä haluaako asiakas ostaa sinulta edes myymääsi palvelua tai tuotetta. Uusi toimintamalli ehdottaa, että kysele oikeilta potentiaalisilta asiakkailta mitä he haluaisivat, ja vasta sen perusteella tee johtopäätökset. Miten ihmeessä sinä voisit tietää, mitä asiakas oikeasti haluaa? Aina voi tehdä olettamuksia, mutta kuten tiedämme, ne eivät kovinkaan usein johda mihinkään.
Parasta tässä on se, että voit tehdä tätä vaikka OTO (Oman Toimen Ohella), jolloin riski jää minimiin. Aiemmalla tavalla olisit jo tässä vaiheessa todennäköisesti ottanut useita kymmeniä tuhansia euroja lainaa, jopa enemmän. Mikäli yrityksesi ei koskaan menestyisi, niin millä ajattelit maksaa lainan takaisin? Tähän, ja ainoastaan tähän, suosittelen palaveria. Tässä palaverissa päätätte (brainstorming tyylillä) mitä alatte tehdä, ja miten sen teette. Sitten vain puhelin kauniiseen käteen, ja kyselemään olisiko ideallenne käyttöä. Mikäli ei, niin aina voi kysyä miten voisitte heitä auttaa. Maailmassa riittää avoimia työpaikkoja joten on turhaa yrittää perustaa yritystä vain sen takia, että haluaa kokeilla. Mikäli pääomaa riittää, en tietenkään estä käyttämästä sitä miten kukin itse haluaa, mutta on järkevää tehdä sillä rahalla jotain muuta, varsinkin jos idea ei koskaan edes myisi. Tästä on jo tarpeeksi esimerkkejä ilman teidän uutta ja hienoa HyperCell-pelifirmaa.
Jarmo Hakulinen, Internly Oy.

Wednesday, February 4, 2015

Kymmenen syytä lähteä vaihtoon – haithan jo?

Opiskelijavaihto. Neljätoistavuotiaana matkakuume kohosi ennätyslukemiin, ja Oxford-unelma intensiivikursseineen muuttuikin Maltan hiekkarannoilla makoiluun kuukauden ajan. Englannin oppimisesta en nyt tiedä, mutta hauskaa oli kuitenkin. Muutamaa vuotta myöhemmin oli aika lennähtää vähän kauemmaksi pesästä, tällä kertaa suuntana Uusi-Seelanti ja tyttökoulu vuodeksi. Koulupuku, uusi kulttuuri, kokemus täynnä kerrottavaa. Siitä se sitten lähti, ketjureaktio, ja kohtahan huomasin jo hakevani töitä ulkomailta. Minä, silloin juuri kahdeksantoista vuotta täyttänyt tytöntyllerö, yksin matkalla isoon maailmaan kesken parasta opiskeluikää.
En ole kertaakaan katunut.
Vaihtoon kannattaa lähteä. 
Kasvat ihmisenä, koet uusia asioita, verkostoidut. Tavatessasi uusia ihmisiä imet itseesi osan heidän elämänkokemuksestaan, alat nähdä asioita laajemmin, ehkä ymmärrät jotain uutta. Inspiroidut, saatat vaikka saada lempeän töytäisyn toteuttaa omia unelmiasi vaikkapa yrittäjyyden saralla. Tai vaikka löytää rohkeuden hakeutua juuri sille omalle alalle, hypätä tuntemattomaan hyvillä mielin.
Itselle vaihtoon lähteminen innosti uranvaihtoon. Elämänohje tuli tatuoitua käteen, ”vaikka juuret ovat maassa, siiville voit silti nousta”. Uusi koulu, uudet kujeet. Seuraavaan vaihtoon, vuodeksi taas, on vielä puolitoista vuotta aikaa. Hymyilen kun mietin sitä. Kohta pääsen.
Mikset sinäkin lähde?
Minne mennä, ja miten?
Korkeakouluopiskelijalle vaihtoon lähtiessä on tarjontaa jo vähän enemmän kuin sille ujolle kuusitoistavuotiaalle lukiolaiselle. Maailmasta on tullut leikkikenttä, saarelta toiselle hyppely työn perässä tai vaikka puolen vuoden vaihto vaikka Singaporeen ei ole enää harvinaista. Kun vaihto kiinnostaa, niin helpointa on konsultoida omaa oppilaitosta ja kysellä josko he järjestäisivät vaihtoja yhteistyökumppaniverkostonsa kautta. Erasmus-vaihto, Mol.fi jne. – googleta ja kartoita vaihtoehtoja.
Metropolia on tässä suhteessa erinomainen, jo hakuvaiheessa kansainväliselle alalle haluava voi valita koulutusohjelmakseen kaksoistutkintoa tarjoavan englanninkielisen linjan, jossa vuoden vaihto on osa opintoja. ”Iso-Britannia, täältä minä tulen”. Vaihtoon pääsee toki myös lyhyemmäksi aikaa, puoleksi vuodeksi vaikka Australiaan jos siltä tuntuu ja opinnot antavat periksi. Rahallista apuakin on mahdollista saada.
Paikkaa valitessa kannattaa miettiä pidemmälle kuin että mistä saa parhaat drinkit riippumatossa lepäillessä. Kuusi kuukautta Balin tai Fidzin valkoisia hiekkarantoja testaillen kuulostaa upealta, mutta itsensä haastaminen tasokkaassa opinahjossa tai nopeatempoisessa kansainvälisessä yritysmaailmassa voi olla palkitsevampaa. Toki kaikkien personallisuus ja päämäärät eroavat, mutta väittäisin että liiketalouden ja tietotekniikan opiskelijoille Aasian kasvaviin talouksiin tutustuminen, tai vaikka USA ja Keski-Eurooppa, voivat tarjota upeat uramahdollisuudet valmistumisen jälkeen. Mieti mistä hyödyt myös urasi kannalta, rantaloman ehtii kyllä sovittaa aikataluihin myöhemminkin. Tai tee kompromissi, lähde Uuteen-Seelantiin ja surffaa töiden jälkeen.
Opiskelijavaihto, tai vaikka työharjoittelu uudessa kulttuurissa, avaa silmät ja voi toimia siltana työllisyyteen. Suomeen jääminen, kaavaa lukio + yliopisto + työelämä kiltisti suorittava henkilö jää paitsi niin paljosta. Kaikki eivät tietenkään ole seikkailunhaluisia, kaikkia ei kiinnosta kansainvälisyys, mikäs siinä – tee niin kuin itsellesi on parasta. Mutta jos sinulla palaa edes pieni liekki sisälläsi, ääni joka kuiskailee tarinoita kaukomaista, tai vaikka kutkuttava tunne kuullessasi muiden tarinoita vaihdosta, niin Suosittelen pysähtymään ja miettimään asiaa. Mitä menetettävää sinulla on?
Opportunity cost, yksi ensimmäisiä asioita mitä opin viime syksynä opintojen antaessa. Mistä sinun pitää luopua tehdäksesi haluamasi asian, valinnan hinta. Jos et lähde, et jää jälkeen elämästäsi Suomessa. Kaveripiiri pysyy muuttumattomana, päivät pyörivät eteenpäin totuttuun tapaan. Aamukahvi toisensa perään, kesä, syksy, talvi, kevät, ehkäpä jopa ansaittu lomamatka? Ja uudelleen. Opiskelijabileet ja sosiaaliset suhteet elävöittävät arkeasi, kohta valmistut ja pääset mukaan työelämään. Jes. Voit toteuttaa lukio + yliolipisto + työelämä + eläke -suunnitelmasi pilkulleen. Matkustaa sitten vaikka eläkeikäisenä, upean uran luoneena, lasten muutettua omilleen, kun on aikaa ja rahaa. Kun. Jos. Sitten. Ei vielä.
Mutta jos lähdet nyt, niin… Noh, sinulla on hauskaa, lupaan. Olet nuori vielä, nythän on paras aika lähteä, mikään ei sido sinua paikallesi. Vaihdossa tapaat uusia ihmisiä, näet uusia paikkoja. Koet vastoinkäymisiä ja elämä uudessa kulttuurissa on hetken ihan kamalaa, lupaan sen myös, mutta se kasvattaa ihmisenä. Syy miksi kannustan kaikkia lähtemään vaihtoon pelkkien lomamatkojen lisäksi, on arki uudessa maassa. Matkustellessa elät kuherruskuukautta, kaikki on uutta ja hienoa Instagram-kuvien tasoa, tai likaista ja ränsistynyttä ja shokeeraavan eksoottista, paikasta riippuen. Mutta katsot kaikkea ulkopuolisen silmin, maistelet paikallisia ruokia, kuulet musiikkia. Raapaiset jäävuoren pintaa. Vaihdossa taas sukellat kulttuuriin, näet syvemmälle. Toki puolessa vuodessa, tai vuodessa ei kaikkea ehdi kokea, tai ymmärtää, mutta hyvä alku se on kuitenkin.
Koulu jatkuu kun tulet takaisin, ystävät eivät ole kadonneet mihinkään, ja hei, Suomi tuskin on hirveästi ehtinyt muuttua. Sinä muutut, ainakin vähän. Saat ehkä uutta perspektiiviä, ehkä opit arvostamaan omaa kulttuuriasi uudella tavalla, aidosti nauttimaan ilmaisesta koulutuksesta. Saat ainakin uusia ystäviä. Palaat Suomeen onnellisena ja valmiina jatkamaan opintoja hyvillä mielin – täällähän on itse asiassa kaikki hyvin. Tai sitten tulet takaisin saat kamalan kulttuurishokin, haluat parantaa asioita ja tarmoa täynnä keksit tavan nostaa Suomi uuteen nousuun samalla kun suunnittelet seuraavaa matkaa. Ei huono.
Ja jos ei muuta, säästytpähän kerrankin jokavuotiselta loskakelissä taapertamiselta.
Laura Hannula,
liiketalouden opiskelija ja harjoittelija www.intern.ly -rekrytointiyrityksessä ja Success Shopping Finland Oy:llä viennin parissa. Olen toki ikäryhmääni akateemisessa mielessä jäljessä, vasta syksyllä ensimmäistä vuotta ammattikorkean opinnot aloittaneena, mutta kokemuksissa mitattuna rikas ja ennen kaikkea onnellinen.  :)

Monday, February 2, 2015

Korkeakouluopiskelija kesätöitä metsästämässä

Kesätyö 2015, kuulostaa kaukaiselta. Tammikuu on vasta kääritty kasaan ja helmikuu ystävänpäivän ja laskiaisen parissa, hiihtolomasta puhumattakaan, houkuttaa jo paatuneintakin opiskelijaa. Mutta rekrytointimessujen ja työpaikkailmoitusten hiivittyä salakavalasti Facebook -tapahtumakutsuihin ja käytävien keskusteluihin, alkaa kesätyön saanti kaivertaa alitajuntaa vaikka vielä on räntäsadekeli ja kesään monta kuukautta. Mistä niitä töitä sitten saa, tai mihin edes haluan - eikö kesää voisi viettää opintolainan voimin rannalla makoillen? Minussa ainakin asustaa pieni Roope Ankka, rahanhimo talloo toiveet löhölomasta – syksyllä voisi tehdä sitä ja tätä kivaa, JOS kesäksi saisi töitä.
Moni muistaa nuoruuden kesät kun työhakemus alkoi ”olen ahkera ja tunnollinen opiskelija” työpaikasta riippumatta. Mansikkapellolle, torimyyjäksi, mainoksia jakamaan – tai vaikka jäätelökioskille, kunhan sai sen pari sataa euroa kattamaan shoppailukulut tai vaikka bensaa skootterin käyttöön. Tuntui hienolta silloin neljätoistakesäisenä saada ensimmäinen ”oikea” työpaikka lastenvahtimisen sijaan, mainosten jako ei todellakaan ollut herkkua mutta 300e palkkakuitti ensimmäisen kuukauden jälkeen sai hymyn korviin. Tein sen! Nyt reiluna parikymppisenä nuorena naisena alkaa kunnianhimo kasvaa ja oman alan työpaikka liiketalouden suunnalla kiinnostaa enemmän kuin marketin kesäapulaisena olo – vaikka ei siinäkään toki mitään vikaa olisi. LinkedIn, Mol.fi ja perus rekrytointi- ja vuokrafirmat tulee koluttua läpi, ”avoin työpaikkahakemus” toisensa perään, aivot turtuvat hakemuksia täytellessä. Kauppaan? Puhelinmyyjäksi? Tietotekniikan puolella olisi paljon kaikkea – harmillista etten tiedä IT-töistä mitään vaikka vanhemmat ovat taidokkaita sillä saralla. Olisiko sittenkin pitänyt käydä koodauksen alkeiskurssi yms lukioaikoina, tai edes kuunnella kotona? Kymmenen, kaksikymmentä. Kolmekymmentä hakemusta täytettynä laidasta laitaan, ehkä joku natsaa.
Amk- ja yliopisto-opiskelijoille löytyy töitä. Hyvälle tyypille löytyy töitä on taloustilanne kurja tai ei – kesäloman sijaisia jos ei muuta tule heti mieleen. Ongelma on se, että samaa paikkaa hakee helposti sata muutakin ”ahkeraa ja tunnollista, positiivista ja sosiaalista” nuorta eli miten erottua massasta edukseen jos hakee paikkaa mihin ei välttämättä tarvita vuosien kokemusta ja erikoistaitoa? Toimiiko soittaminen – ei aina, varsinkaan jos hakemukset pyydetään lähettämään sähköisesti. Pitäisikö marssia toimistoon CV kädessä ja itsevarmuutta puhkuen? Ehkä, riippuu paikasta. Hakemuksessa tärkeintä on tuoda oma potentiaali ja motivaatio esiin varsinkin kun työkokemusta on vähän – jos olet valmis paiskimaan töitä hyvällä asenteella niin osoita se työnantajalle. CV:n ei tarvitse olla perus adjektiiveja pursuavaa pullamössöä siististi jäsenneltynä kuvan kera, vaan tuo oma osaaminen persoonallisesti ilmi key wordien avulla LinkedInin tapaan. Luo hakemus Intern.ly:n sivustolla, joka kokoaa osaamisesi helposti luettavaan muotoon korostaen juuri hakemaasi työtä vastaavat taidot – ison firman rekrytoija käyttää keskimäärin kuusi sekuntia per hakemus,
ota ajasta kaikki irti!
Kovassa kilpailussa se hiljainen hissukka jää varjoon oli miten tahansa laaja taitokirjo taustalla, jos ei itsevarmuutta saa kokoon viimeistään työhaastatteluun mennessä on suuri riski jäädä häviölle. Itse en ole röyhkeän itsevarma myyntitykki (vielä), tai omaa suhdeverkostoa avittamaan työnhaussa. Olin onnekas, liikkeellä ennen muita, yksinkertaisesti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Sosiaalinen media kirmasi avukseni ja sain Facebook-postauksen kautta työharjoittelupaikan, joka jatkuu kesällä ihan ”oikeana työnä”. Myin itseni potentiaaliani korostaen – en ole aikaisemmin ollut toimistotöissä, en tiedä kouluopintoja lukuun ottamatta mitään maahantuonnista tai rekrytoinnista, en edes ollut kuullut firmasta aikaisemmin. MUTTA olen valmis oppimaan, hymy huulilla pakerran päivästä toiseen tehtävästä riippumatta, työn ohessa seuraan ammattilaisia työssään, inspiroidun, kyselen tyhmiä. Niin oppii parhaiten.
Tässä siis vaikeasti yritin korostaa että ehkä sinunkin kannattaa katsoa työnhakua uudelta kantilta. Työharjoittelu johtaa usein palkkatyöhön. Osoita olevasi hyvä tyyppi täynnä potentiaalia, että haluat oppia ja joku päivä saavuttaa unelmasi – saatat olla onnekas kuten minä. Jos työharjoittelu ei innosta niin älä luovuta, täytä viisikymmentä työpaikkahakemusta huolella, älä lannistu. Ja jos (lue KUN) saat ensimmäisen haastattelukutsun niin mene sinne selkä suorassa, tarmoa täynnä äläkä pyytele anteeksi kokemattomuuttasi. Paikka on sinun.
Usko itseesi.
Laura Hannula,
liiketalouden opiskelija ja harjoittelija www.intern.ly –rekrytointiyrityksessä ja Success Shopping Finland Oy:llä viennin parissa.