Clash of Clans, Candy Crush, Angry Birds – ainoat pelit mitkä minulle tulee mieleen viidessä sekunnissa. Yllättävän huonosti! Luulisi että osaisin listata viidestä kymmeneen, sillä ovathan pelit yksi mobiiliaikakauden johtotähdistä, jatkuvasti mediassa esillä. Lapsuudessa itselle oli läheisenä Legot ja lautapelit, nykyään olen auttamatta jäljessä ja ala-asteikäiset sukulaisenikin varmasti tietävät, ja osaavat pelata useampia pelejä kuin minä. Mutta vaikken sitä itse ehkä ole ajatellutkaan aiemmin, niin pelit ovat salakavalasti soluttautuneet osaksi jokapäiväistä elämäämme.
Nyt en puhu siitä perinteisestä ”videopelit pilaavat lasten oppimisen, ne addiktoivat ja johtavat huonoille poluille” -tyylisestä jaarittelusta, en ole samaa mieltä enkä välttämättä halua kyseiseen aiheeseen erityisesti puuttua. Mutta haluaisin lähestyä pelien aihepiiriä korkeakouluopiskelijan näkökulmasta – kuinka arkeni ja käyttämäni sovellukset muuttuvat yhä pelimäisemmiksi ja sen myötä viihdyttävämmiksi.
Ihmisten keskittymiskyky on huonontunut ja nykyään suosituimpia ovat juuri ne helppokäyttöisimmät, viihdyttävimmät, pelimäisimmät sovellukset aiheesta riippumatta. Kehtaako tätä edes myöntää, mutta esimerkiksi Tinder on hyvä esimerkki helppoutensa takia koukuttavasta sovelluksesta – oikealle tai vasemmalle, tunti saattoi hurahtaa hetkessä. Match, No. No. Match, Match. Pitäisikö aloittaa keskustelu?
Peli-ideaa voi käytännössä soveltaa moniin eri tilanteisiin ja arjen askareisiin ja ”pelillistäminen” (kyllä, se on oikea sana) on hyvä tapa saada uusi sovellus sulavasti osaksi arkea. Visuaaliset ihmiset arvostaisivat esimerkiksi suuria kuvia ja näytön hipaisua vaikka vaateostoksia puhelimellaan tehdessä. Tehdään ostamisesta helppoa, pelimäistä, älypuhelimelle sopivaa. Minä olen sen verran laiska, että toki mieluummin tindermäisesti valitsisin vaatesuosikkini myöhempää tarkastelua varten, kuin poistuisin kuvasivulta lukemaan lisätietoja yksitellen, tai avaisin valtavasti uusia välilehtiä. Miksei myös ruokaostoksia voisi tehdä sillä tavalla, tämä tämä tuo, ei, joo, Luottokortin numero ja toimitusosoite. Valmis. Ehkä sitten joskus, hetken tahdon vielä nauttia heräteostoksista ja ruokakaupoissa haahuilusta. Tästä tuli mieleen, Slushissa oli kuulemma esitelty uusi mobiilisovellus, joka mahdollistaa tapaamiskutsujen lähettämisen ja niiden hyväksymisen vain näyttöä hipaisemalla – ja parasta on että ehdotukset käyvät jo valmiiksi kalenteriisi. Hieno idea täytyy myöntää. Pelinkaltaiset sovellukset levittyvät jo yritysmaailmaakin piristämään, niillähän on toki potentiaali mm. vauhdittaa innovaatioita ja kannustaa ihmisiä yhteistyöhön.
Lisäksi erinäiset verkkopalvelut ovat jo vuosia auttaneet ihmisiä saamaan haluamansa nopeammin, helpommin ja tehokkaammin. Ihmiset tekevät paljon ostoksia siten, että käyvät kivijalkakaupassa katsomassa tuotteen, ja tilaavat sen sitten (halvemmalla) verkosta. Esimerkiksi yksi suurimmista verkkokaupoista, Amazon.com, on yksi näistä. Toinen kenkien verkkokauppa joka sijaitsee Yhdysvalloissa, Zappos, on erittäin kuuluisa. Nämä molemmat mahdollistavat palveluiden käytön äärimmäisen helposti, eikä käyttäjälle välttämättä jää edes luottokorttitietojen syöttämisen monimutkaisuutta enää nykyisin (ks. Apple Pay:stä lisää tietoja, vaikkapa englanniksi täältä, tulossa suomeen myöhemmin).
Pelataan yhdessä, viihdytään yhdessä.
Internly:n tavoitteena on myös ”pelillistää” toimintaansa, tehdä työnhausta entistä nopeampaa. Hakemus on jo nyt todella helppo ja nopea täyttää – kaikki pystyvät siihen alle viidessä minuutissa kun LinkedIn-profiilista saa olennaiset tiedot tuotua napinpainalluksella. Seuraavana onkin vuorossa käyttäjäkokemuksen siirto uudelle tasolle, josta tulemme kertomaan piakkoin lisää.
Vielä näin lopuksi palataanpa itse peleihin, sillä niistä on toki erittäin paljon myös hyötyä. Opimme uusia kieliä, päätöstentekokyky nopeutuu. Viihdymme. Saamme pidettyä yhteyttä kavereihen, luotua uusia kontakteja, uppouduttua virtuaalitodellisuuteen kun arjen harmaus alkaa kyllästyttää. Ja jos pelimäinen mobiilisovellus tarkoittaa sitä että saan arjen pikkuaskareet ja vaikka laskut maksettua jouhevammin ja mukavammin niin sehän on vain plussaa. Aivoja raastavat, strategiaa ja päättelykykyä vaativat ”oikeat” pelit ovat erikseen, niille on oma kannattajakuntansa, mutta mielestäni on mielenkiintoista huomata kuinka ihan perus arkemme muuttuu yhtä etenevin määrin pelin kaltaiseksi – tarvitsemme jatkuvaa viihdykettä, nopeita juonenkäänteitä, kilpailua pysyäksemme kiinnostuneina. Väitän että nuorempana jaksoin keskittyä tunnin oppitunnilla – nyt alkaa tehdä mieli tarkistaa puhelin viimeistään kahdenkymmen minuutin sisällä, vaikka luento olisikin mielenkiintoinen. Kamalaa. Kovasti tahtoisin keskittyä, mutta en pysty, elämäni peli on myös Internetissä kesken – jos ei pikaviestejä niin ainakin uutisia ja sähköposteja tulee jatkuvalla syötteellä. Mitä jos jään jälkeen?
Informaation suuri määrä johtaa tulvaan, yritämme kovasti luovia väljemmille vesille, mutta junnaamme paikallamme multitasking-harhan lumoissa. Kilpailemme itsemme, ja ympäröivän maailman kanssa melkein huomaamattamme siitä kuka on eniten perillä asioista, kenellä on eniten Facebook ja LinkedIn-yhteyksiä, kenen kuvista tykätään Instagramissa. Pelaamme aikaa vastaan vertaillessamme kuka ehtii saavuttaa eniten elämässään, kuka ei nuku ja paahtaa töitä väsymättä. Kuka pystyy suunnistamaan sovellusten seassa ja saavuttamaan eniten, nopeiten, parhaiten. Ja sitten tuomitsemme ne, jotka tähän eivät pysty.
Onko elämän ihan pakko olla yhtä peliä?
Laura Hannula,
liiketalouden opiskelija ja harjoittelija www.intern.ly -rekrytointiyrityksessä ja Success Shopping Finland Oy:llä viennin parissa. ”Oikeiden” pelien kanssa olen ihan noviisi, mutta pelimäiset sovellukset ovat tulleet enemmän tai vähemmän tutuiksi varsinkin viimeisen vuoden aikana.
