Friday, December 19, 2014

3 vinkkiä työllistymiseen


Herää kysymys, mistä on kysymys?
Tänä päivänä suurin ongelma työllistymisessä on hyvinkin monijakoinen asia. Toisaalta yrittäjän kannalta katsottuna suurin ongelma on työntekijöiden palkkaamisessa, johon rakas valtiomme ei kannusta yrittäjää käytännössä mitenkään, pikemminkin päinvastoin. Yrittäjien mielipiteitä näennäisesti kuunnellaan aina, mutta totuuden nimissä Suomen taloudellinen tilanne ei olisi nykyisessä kuosissa, mikäli niitä olisi kuunneltu, edes vähän.
Jo pelkästään Viron toimintamalli verotuksen suhteen auttaisi meitä vähän. Siellä ei veroteta yrittäjää saatavasta tulosta ollenkaan, ennen kuin se raha liikuu yrittäjän tililtä. Pelkästään korkea ALV (24%) nostaa monien töiden arvon niin korkeaksi, että kuluttajien on järkevämpää tehdä kyseinen työ itse. Mietitäänpä esimerkiksi viimeisen 10 vuoden ajalta mitä on tapahtunut parturikampaajien hinnoille.
Muistan vielä hyvin elävästi kun kävin vajaa 10 vuotta sitten, Helsinkiin muutettuani, parturissa. Hinnat olivat (opiskelijan budjetille) jo silloin korkeat, mutta hieman järkevämmät kuitenkin. Tämän jälkeen verokantaa (ALV) on nostettu, ja pakotettu parturikampaajat korkeimpaan veroluokkaan (24%). Tämä on käytännössä nostanut kuluttajan hinnat todella korkeiksi (miesten hiustenleikkuu pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä n. 30€), eikä tälle ole näkyvissä helpotusta. Hyvälaatuinen tukanleikkaukseen tarkoitettu kone maksaa alle 100€, ja jo 50€:lla saa toimivan pelin, miksei halvemmallakin. Jos hiukset leikkauttaa (miehenä) noin kerran kuukaudessa, jo ensimmäisen kuukauden jälkeen olet käytännössä omillasi, viimeistään kahden kuukauden jälkeen (jos et osta kalleinta laitetta).
Kouluttautuminen
Tällä hetkellä kouluttautuminen on äärimmäisen helppoa, ja Suomen tapauksessa todella halpaa (lue: ilmaista). Internet on mahdollistanut todella nopean tavan oppia. Youtube on täynnä opiskelumateriaalia sovelluskehityksestä, ja aina voi omaa ”idoliaan” kuunnella esiintymässä, joka motivoi tekemään töitä kovemmin omien unelmien saavuttamiseksi.
Tämän lisäksi esimerkiksi Helsingin kirjasto (http://www.helmet.fi/fi-FI) tarjoaa mahdollisuuden lainata kahdeksi viikoksi kerrallaan e-kirjoja. Näitä voi sitten lukea niin tabletilla, tietokoneella kuin vaikka älypuhelimellakin.
Mikäli äänikirjat ovat sinun juttusi, niin Audible (http://www.audible.com) voi olla ratkaisu. Audible tarjoaa ensimmäisen äänikirjan ilmaiseksi, ja tämänkin jälkeen hinnat ovat vähintäänkin kohtalaiset.
Käytännössä kaikki (opiskelemisen arvoiset) ohjelmointikielet ovat ilmaisia, ja hyviä ohjelmointityökaluja on Internet pullollaan. Ainoaksi ongelmaksi koituu runsauden pula; mikä olisi juuri se Minua varten oleva juttu? Itse käytän aina tavatessani ihmisiä seuraavaa kysymysasettelua:
  • Mitä asiaa rakastat elämässäsi hyvin paljon? (ts. mitä olet tehnyt jo pitkään, esimerkiksi harrastuspohjalta)
  • Olisitko valmis tekemään sitä seuraavat 6-12kk ilman palkkaa/rahaa?
  • Olisiko siitä sinun tulevaisuuden ammatiksesi?
Jokaiseen näihin suosittelen esittämään vasta-argumentteja (kysymyssanalla ”miksi”). Toista sama ”miksi” vähintään 1-2 kertaa, että todella tiedät onko asia se mitä haluaisit tehdä. On hyvä myös pitää mielessä, että tullakseen hyväksi jossakin asiassa on sitä tehtävä vähintään 1 000 tuntia. Tullakseen ”täydelliseksi” jossakin, on sitä tehtävä vähintään 10 000 tuntia.
Myynti
Itselle yksi rakkaimmista aiheista on myynti, ja siitä jaksan puhua vaikka aamuun asti. Koitan kuitenkin nyt olla johdonmukainen, ja esittää asiani lyhyesti. Pyydän miettimään seuraavaa lausetta todella harkiten: ”Et tarvitse mitään muuta kykyä kuin myyntitaidon”. Siirrytään seuraavaan aiheeseen :)
Miksi väitän jotain noin jyrkkää? Siitä yksinkertaisesta syystä, että se on totta. Eräs jenkkiläinen yritys teki aiheesta tutkimuksen. Kaikista (USA:n) työpaikoista 7/8 (87,5%) osaa liittyy enemmän tai vähemmän myyntityöhön. Loput 12,5% ovat myös myyntityötä, mutta ehkä enemmän siltä ajatuskannalta, että sitä tekevät ihmiset tietävät ”myymästään” tuotteesta kaikesta kaiken, mutta kokevat olevansa esimerkiksi asiantuntijoita (insinöörit ovat yleisin ryhmä tässä kategoriassa).
Jos olet ollut töissä keittiössä, et ehkä ole miettinyt, että myös se on myyntityötä. Jos et tee annosta/palvelua hyvin, asiakas ei palaa uudestaan (joka on myynnin tärkein määritelmä). Jokainen ihminen pystyy periaatteessa tekemään yhden kerran myynnin, mutta jatkuvuus tuottaa sitten enemmän haasteita. Jos et tee työtäsi hyvin, ei asiakas palaa uudelleen käyttämään palveluasi.
Yrittäjyys
Toinen lempiaiheeni on yrittäjyys. Olen itse ollut yrittäjä vasta muutaman vuoden, mutta jo tänä aikana olen oppinut monta erinäistä asiaa kyseisestä aiheesta. Yrittäjyys opettaa hyvin monialaisesti eri aiheista, koska on tiedettävä esimerkiksi jotain kirjanpidosta, myynnistä, johtamisesta, sopimuksien laatimisesta, neuvottelutaidot ovat tärkeät, esiintymistaito karttuu jne. Olisi hyvä, että Suomen valtio kannustaisi enemmän yrittäjyyteen. Nyt on hienoa, että myös ala-asteikäiset lapset pääsevät kokeilemaan käytännössä mitä yrittäjyys on Yrityskylän (http://yrityskyla.fi) kautta.
Myös yrityksen perustaminen on äärimmäisen helppoa tällä hetkellä. Sen voi tehdä verkossa, ja tietämättä asiasta mitään, yrityksen voi perustaa n. tunnissa. Jos ymmärtää jo jotain perusteita asiasta, asia hoituu noin puolessa tunnissa. Enää ei tarvitse osata täyttää monimutkaisia Y-lomakkeita, vaan esimerkiksi pankki tekee sen sinun puolestasi.
Mitä tahansa elämässäsi päätät tehdä, tee se niin kovalla innokkuudella, että se loistaa sinusta kilometrien päähän. Eräs hyvä myyntivinkki on myydä/puhua niin innokkaasti, että sylki lentää suusta. Oikein hyvää joulun odotusta, ja tulevaa vuotta 2015!
Jarmo Hakulinen, Internly Oy (http://www.intern.ly/fi). 19.12.2014
(Alkuperäinen teksti löytyy täältä)

No comments:

Post a Comment